Polvi oireilee edelleen. Polkupyörällää ajaa, kunhan varmistaa, että jalka on varmasti kohtisuorassa polkemassa. Kävelee, mutta koko päivän jaloilla olon jälkeen polvi on turvoksissa. Kävelyä kestää pysähtymättä jäkälämetsässä noin kaksi kilometria, sitten kipu ottaa vallan taipeen puolella. Suurin ongelma on kuitenkin se, että siinä vaiheessa, kun takareiden lihakset ovat rentoina (jalka nousee maasta ylös), eivätkä siis tue polvea ja säärenpuoleinen pää tarttuu jonnekkin kiinni (siis meinaa kompastua), niin se vääntää polvea vinoon ja kipu on aivan järkyttävä. Tässä noin viikkoa sitten sattui etsintäkoiraharjoituksissa juuri sellainen tapaus. Ihan normaalisti käveltiiin koiran perässä metsässä ja yhtä-äkkiä kengän kärki pikkaisen tarrasi johonkin oksaan. Kauhea kipu, joka näin jälkeen päin ehkä paikallistuu eniten taipeen puolelle (ihan kuin takaristiside repeäisi lisää…) ja polven ulkosyrjälle. Jonkin ajan päästä kehon omat puudutusaineet ottivat vallan, mutta aamulla kyllä taas tiesi kivusta ja turvotuksesta, että polvi on vääntynyt.
Ongelmana on myös istuminen, mistä polvi ei tykkää yhtään. Vähänkin pidemmän istumisen jälkeen se ei yksinkertaisesti ota allensa. Työpaikalla pitää nousta ylös vasemmalla jalalla, ottaa tukea kirjahyllystä ja sen jälkeen ravistella oikeaa jalkaa ja alkaa pikkuhiljaa laskemaan sitä kohti maata. Varovaisesti kokeilla ottaisikohan jo allensa, jos ei hyvälle tunnu, niin sitten vielä vähän eri kulmassa……Sitten kinkaten liikkeelle, mutta onneksi vähän ajan päästä kävelee hyvin.
Ortopedin arviolla kävin noin kaksi viikkoa sitten. Polvi ei hänen tutkimuksissaan tipahtanut alaspäin kuin vain noin 5mm. Mietin, että vetiköhän jokin lihas testissä kuitenkin polvea paikoilleen vai olikohan turvotus polvessa vielä tutkimuksen haittana. No ortopedi suositteli konservatiivista hoitoa ja pyysi maksusitoumusta vakuutusyhtiöltä fysioterapiaan. Sanoi, että varmasti pystyy laskemaan mäkeä Rukan avajaisissa lokakuussa. Olin kyllä epäuskoinen. Alkuun kyllä yritin itseäni aivopestä, että näinhän sen täytyy olla, kun tuollainen kaikkien arvostama ortopedi noin sanoo. Sitten menin lukemaan lausuntoa magneettikuvista.
Magneettikuvien lausunnossa luki suurinpiirtein näin (ei koko lausunto):
Mediaali kollateraaliligamentin proksimaalipäässä anteriorisesti on ödemaa, voi olla gradus 1-asteista repeämää, mutta pääosin ligamentti on ehyt ja yhtenäinen. Meniskirepeämää ei ole. PCL ligamentin gr 2-3 asteinen ruptuura. – tibian mediaalikondyylin sisäreunassa on rustovaurioon sopivaa löydöstä mutta rustopinta on yhtenäinen ja ehyt. – patellaruston keskipaikkeilla voi olla pinnallista rustovauriota. – hydrops ja Bakerin kysta.
Sitä nyt vaan sitten mietti, että miten ihmeessä se takaristiside voi “parantua”, jos se on kokonaan poikki? Lihaksisto tukee toki polvea, mutta entäpä se, kun tässä alkaa elimistö ikääntymään (5-kymppinen nainen) ja lihaskunto oletettavasti vähenee tulevaisuudessa. Miten sitä sitten metsässä kuljetaan koiran perässä polvella, joka ei kestä vääntöä? Tai lasketaan mäkeä Levillä, Rukalla, Alpeilla? Hiihtoonkin pitää polven olla sen verran tukeva, että pystyy auraamaan alamäissä. Rustovauriot ei minua sinänsä ahdista, koska jostain syystä uskon niiden korjaantuvan vielä itsekseen (vaikka en ihan nuori enää olekkaan), mutta tuo PCL:n totaalirepeäminen (suuressa osassa sidettä) oli kyllä sellainen tieto, jonka olisin jättänyt mielelläni lukematta. Suuri epätoivo valtasi polven suhteen. Jos polvi ei parane, niin joutunen unohtamaan vapepa-hommat, pelastuskoirahommat, metsästysjäljestyshommat, lasketteluhommat ja hiihtää vain tasaisella, katsoa kaakeleita uimahallissa 😦
No mennään kesä eteen päin. Elokuussa on ortopedille kontrolliaika. Magneettikuvat tilasin itselleni, jotta voin itse katsoa myös niitä (ihan mielenkiintoista opiskeltavaa) ja siltä varalta, että haluan käydä vielä toisen ortopedin vastaanotolla.
